Jatkotutkimukset ja seuranta

Osastojakson jälkeen sinulla voi olla käyntejä neurologian poliklinikalla Kanta-Hämeen keskussairaalassa esimerkiksi ajo-, opiskelu- ja työkyvyn arvioimiseksi sekä sopivan palvelukokonaisuuden löytymiseksi moniammatillisen hoitotiimin tuella. Poliklinikalla tehdään myös valtimotauteihin liittyviä riskitekijöiden seurantaa sairauden uusimisen ehkäisemiseksi. Lääkäri määrittää kontrollikäyntien tarpeen.

Joskus aivoinfarktin jälkeen tarvitaan myös neuropsykologisia tutkimuksia, erityisesti silloin, kun esiintyy muistin, tarkkaavaisuuden tai muiden ajatustoimintojen häiriöitä ja tarvitaan esim. työkykyisyysarviota. Tutkimusten perusteella voidaan suositella sopivaa kuntoutusta.

Valtimotautien riskitekijöiden seuranta neurologian poliklinikalla

Aivoinfarktin jälkeen on tärkeä seurata taustalla olevia valtimotaudin riskitekijöitä. Näiden seuraamiseksi tehdä suunnitelma eri ammattilaisten yhteistyönä.

  • Fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen tilanteen arvio tehdään alkuvaiheessa yleisesti 3-6 kk välein tai yksilöllisen tilanteesi mukaisesti.
  • Tilannetta seurataan kuntoutujan iästä riippuen 1-2 vuoden välein.
  • Seurannan aikana ota yhteyttä ammattilaisiin, jos tilanteesi muuttuu. Yhteystiedot neurologian poliklinikalle löydät Oma Hämeen sivuilta.

Terveyskylän Aivotalosta löydät lisätietoja Aivoverenkierronhäiriöiden riskitekijöistä.

Neuropsykologiset tutkimukset

Neuropsykologisia tutkimuksia tehdään neurologian poliklinikalla Hämeenlinnan tai Riihimäen yksikössä 

Tutkimuksilla:

  • Kartoitetaan ja arvioidaan tiedonkäsittelyssä, käyttäytymisessä ja tunnesäätelyssä mahdollisesti tapahtuneita muutoksia, muutosten luonnetta, niiden vaikeusastetta ja haittaavuutta.
  • Voidaan arvioida esimerkiksi kognitiivisten toimintojen vahvuuksia, edellytyksiä työhön, opiskeluun, itsenäiseen arkielämässä selviytymiseen tai autolla ajamiseen.
  • Usein arvioidaan myös kuntoutustoimenpiteiden tarpeellisuutta ja mahdollisuuksia.

Neuropsykologinen tutkimus perustuu taustatietojen, haastattelun, tutkimustilannehavaintojen ja erilaisten testimenetelmien kautta saatujen tutkimustulosten tulkintaan. Neuropsykologisesta tutkimuksesta tehdään aina kirjallinen lausunto. Lisäksi saat suullisen palautteen tutkimuksen tehneeltä neuropsykologilta. 

Tutkimukset työikäisille

Ajokyvyn arviointi 

Aivoinfarktin seurauksena määrätään tavallisesti kolmen kuukauden ajokielto. Jos infarktista on aiheutunut esim. näkökenttäpuutoksia, voi ajokieltosi pituus olla myös pidempi. Joskus ajokieltosi voi olla myös pysyvä. Ajokykyisyyttäsi tutkitaan ja arvioidaan hyvinvointialueen keskussairaalan neurologian poliklinikalla. Yleensä tutkimuksen tekee neuropsykologi, joka ottaa tutkimuslöydösten perusteella kantaa ajoterveyden kognitiivisiin edellytyksiin. 

Työ- ja toimintakyvyn arviointia

Työ- ja toimintakyvyn arviointi voi olla tarpeen sairastumisen jälkeen. Usein siihen voi liittyä neuropsykologisia tutkimuksia, puhe- ja toimintaterapeutin tekemiä kartoituksia sekä tarvittaessa myös fysioterapeutin tekemä arvio.  Tutkimusten jälkeen lääkäri tekee arvion jatkokuntoutustarpeesta. Tarvittaessa ammattilainen voi tehdä sinulle lähetteen 4 vuorokautta kestävälle työkykyarviointijaksolle Riihimäen sairaalan neurologiselle kuntoutusosastolle.

Opiskelu- ja työkyvyn tuen arviointi sekä ammatillisen polun koordinointi

Kuntoutusohjaaja ja sosiaalityöntekijä tarjoavat työkyvyn ja kokonaistilanteen kartoitusta, kun sinulla on työelämässä pysymisessä tai sinne palaamisessa haasteita, soveltuvan opintopolun löytymisen vaikeuksia tai pitkittynyttä työkykyongelmaa. Annamme myös osatyökykyisille tukea työssä jatkamiseen tai työllistymisen polun löytymiseksi.

  • Työ-, toiminta- ja opiskelukyvyn heikentyessä terveydellisistä syistä kartoitamme tämän hetkisen tilanteesi
  • Annamme tukea ja ohjausta ammatillisen kuntoutussuunnitelman laatimisessa ja laitamme asiat vireille
  • Selvitämme toimeentuloosi liittyviä haasteita, ohjaamme ja avustamme etuuksien hakemisessa
  • Autamme löytämään eri vaihtoehtoja ja rakennamme uudenlaista kokonaisuutta yhteistyössä sinun ja muiden toimijoiden kanssa

Saat ohjausta sopivan palvelukokonaisuuden löytymiseksi mm. lääkinnällisen- ja ammatillisen kuntoutuksen sekä sosiaali- ja toimeentuloturvan osalta.  Yhteinen suunnittelu konkretisoi ja selkiyttää ammatillista polkuasi.

Yhteystiedot:

Minna Holopainen                                               Johanna Pihlamo

kuntoutusohjaaja                                                 sosiaalityöntekijä

puh. 03 629 3228                                                 puh. 040 588 7562

minna.holopainen(at)omahame.fi                  johanna.pihlamo(at)omahame.fi

Miten hyvin tämän kohdan antama tieto auttoi sinua?
  • Erittäin hyvin 
  • Melko hyvin 
  • Melko huonosti 
  • Erittäin huonosti