Raskauden keskeytyksen jälkeen

Ehkäisy

Ehkäisy

Aloita ehkäisyvalmisteiden – minipillereiden, e-pillereiden, ehkäisyrenkaan tai ehkäisylaastarin – käyttö jo raskaudenkeskeytyspäivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Lisätietoa raskauden ehkäisystä saat Raskauden ehkäisyn palvelupolulta.

Muistathan, että ainoastaan kondomin ja suuseksisuojan käyttö suojaa sinua ja kumppaniasi seksitaudeilta.

Kumppanin tuki

Kumppanin tuki

Päätös raskauden keskeyttämisestä on aina raskaana olevan. Asia ei kuitenkaan aina ole niin yksinkertainen. Esimerkiksi kumppani on saattanut olla raskaudenkeskeytyksestä eri mieltä.

On silti tärkeää muistaa, että häntä, jolle on tehty raskaudenkeskeytys, ei saa jättää yksin. Voitte pyytää keskusteluapua myös yhteisesti.

Löydät tarvittavat yhteystiedot tämän polun kohdasta Psyykkisen tuen tarve.

Mielen hyvinvointi

Mielen hyvinvointi

Raskaudenkeskeytyspäätökseen vaikuttaneet syyt saattavat nousta mieleesi vielä pitkänkin ajan kuluttua. Muista, että kaikki tunteet ovat sallittuja. Usein raskaudenkeskeytykseen voi liittyä esimerkiksi

  • syyllisyyttä
  • häpeää
  • tyhjyyden tunnetta
  • vihaa
  • katumusta
  • surua.

Raskaudenkeskeytykseen saattaa liittyä ristiriitaisia ajatuksia. Se voi myös tuntua pelottavalta. Puhu tunteistasi läheistesi kanssa tai hae apua ammattilaisilta. Tunteista puhuminen on tärkeää, jotta ne eivät muutu kuormittaviksi. Jos koet tarvitsevasi apua tunteidesi käsittelyyn, katso tämän polun kohta Psyykkisen tuen tarve.

Seksuaalisuus

Seksuaalisuus

Fyysisesti raskaudenkeskeytys ei vaikuta sinuun mitenkään – se ei vaikuta seksuaalisuuteesi eikä hedelmällisyyteesi. Psyykkisesti raskaudenkeskeytyksellä voi kuitenkin olla vaikutuksia sinuun, esimerkiksi halukkuuteesi tai seksistä nauttimiseen.

Psyykkisiä vaikutuksia helpottaa, jos pystyt käsittelemään raskaudenkeskeytykseen liittyviä tunteitasi. Jos koet tarvitsevasi apua tunteidesi käsittelyyn, katso tämän polun kohta Psyykkisen tuen tarve.

Uusi raskaus

Uusi raskaus

Ensimmäinen ovulaatiosi raskaudenkeskeytyksen jälkeen tapahtuu noin 2 viikkoa ennen ensimmäisiä kuukautisia. Kuukautisesi alkavat noin 4–7 viikon kuluttua raskaudenkeskeytyksestä. Raskaaksi tuleminen uudelleen on siis mahdollista jo ennen kuukautisia.

Myöhempi raskaus

Raskaudenkeskeytys ei lisää keskenmenon tai kohdunulkoisen raskauden riskiä. Se ei myöskään vaikuta hedelmällisyytesi. Lisätietoa raskaudesta saat Raskaana olevan palvelupolulta.

Vertaistuki

Vertaistuki

Keskusteluapua raskaudenkeskeytyksen tehneille tarjoaa Ituprojekti. Apu on ilmaista ja luottamuksellista.

Ituprojekti järjestää myös vertaistuellisia tapahtumia raskaudenkeskeytyksen läpikäyneille. Voit osallistua tapahtumiin, vaikka raskaudenkeskeytyksestäsi olisi pidempikin aika. Ajankohtaisista tapahtumista löydät lisätietoja Ituprojektin sivuilta.

Miten hyvin tämän kohdan antama tieto auttoi sinua?
  • Erittäin hyvin 
  • Melko hyvin 
  • Melko huonosti 
  • Erittäin huonosti