Asiakassuunnitelma

Sydän kahden ylä- ja alapuolella olevien käsien välissä.

Asiakassuunnitelma

Sinulle laaditaan ensimmäinen jälkihuollon asiakassuunnitelma siinä vaiheessa, kun siirryt jälkihuoltoon. Suunnitelman laatimisesta vastaa omatyöntekijäsi. Suunnitelma on lain mukaan pakko tehdä.

Saat itse vaikuttaa siihen, keitä kaikkia asiakassuunnitelmatapaamiseen kutsutaan mukaan. Suunnitelmasi tehdään yhteistyössä monen toimijan kanssa. Toimijat ovat sellaisia, joiden palveluita sinä tarvitset ja tulet käyttämään.

Asiakassuunnitelmaasi kirjataan jälkihuollon tarkoitus. Lisäksi siihen kootaan yhdessä sovittuja tavoitteita.

Asiakassuunnitelmatapaamisessa suunnitellaan palveluita, jotka tukevat itsenäistymistäsi. Ne voivat liittyä esimerkiksi

  • asumiseen
  • talouteen
  • terveyteen
  • opiskeluun
  • työelämään.

Asiakassuunnitelma ohjaa jälkihuollon työskentelyä. Samalla se toimii palvelulupauksena sinulle. Asiakassuunnitelmaasi voidaan säilyttää esimerkiksi

  • jälkihuollon tiloissa
  • kotonasi
  • muussa tarkoituksenmukaisessa, yhdessä sovitussa paikassa.

Tilannettasi ja asiakassuunnitelmaan kirjattujen tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti asiakassuunnitelmatapaamisissa.

Asiakassuunnitelma päivitetään joka vuosi. Tarvittaessa – jos tilanteesi muuttuu – se voidaan päivittää useamminkin.

Sinulle laaditaan tarvittaessa suunnitelma myös silloin, kun jälkihuoltosi päättyy.

Saat lisätietoja asiakassuunnitelmasta Finlexistä löytyvästä lastensuojelulaista.

Miten hyvin tämän kohdan antama tieto auttoi sinua?
  • Erittäin hyvin 
  • Melko hyvin 
  • Melko huonosti 
  • Erittäin huonosti