Miten voit edistää elintapojasi?

Vahvista hyviä tottumuksiasi

Elintapamuutoksessa tulee usein mietittyä pelkkiä muutostarpeita ja puutteita. Tällöin unohtuu, että meiltä kaikilta löytyy myös positiivisia ja toimivia asioita. Muutoksen voit aloittaa lisäämällä sitä, mikä sujuu ja tuntuu jo tutulta.

Uuden tavan juurtuminen vaatii useita toistoja. Niinpä kannattaa edetä kaikessa rauhassa. Kokeile, tutki ja etsi itsellesi sopiva uusi tapa.

Voit pohtia seuraavia aihealueita:

  • ruokailutottumukset
  • liikkuminen
  • painonhallinta
  • mieliala
  • lepo ja uni
  • työn ja vapaa-ajan tasapaino
  • perhe, läheiset ja ystävät.

Esimerkiksi jos käyt kävelyllä kerran viikossa, voisitko harkita, että kävisitkin kaksi kertaa? Tai että ulkoilisit toisen kerran viikossa yhdessä läheistesi kanssa?

Voit myös haastaa itseäsi eri tavoin. Voit esimerkiksi yrittää huolehtia siitä, että jokaisella aterialla on tarjolla kasviksia jossakin muodossa ja eri väreissä.

Mihin muutoksiin päädytkään, niistä on hyvä kertoa lähipiirille. Lähipiiri voi parhaimmillaan toimia muutoksesi tukena. Voit myös osallistua vertaisryhmiin, jos kaipaat lisää tukea.

Etene pienin askelin

Jotta uusi elintapasi juurtuisi osaksi arkeasi, sinun on hyvä suunnitella sen toteuttamista. Muista hyväksyä mahdolliset repsahdukset. Tee niiden kautta uusia suunnitelmia kohti tavoitettasi.

Muista pysähtyä hetkeksi ja katsoa, mistä olet lähtenyt liikkeelle ja missä olet nyt. Muista myös joskus onnitella itseäsi ja antaa itsellesi positiivista palautetta!

Alle on koottu sivustoja aihealueittain muutoksesi tueksi:

Omaolon hyvinvointivalmennukset kannustavat elintapamuutoksiin. Valmennusten avulla voit kohentaa hyvinvointiasi omatoimisesti. Sivusto vaatii tunnistautumisen.

Terveyskylän itsehoito-ohjelmat auttavat kohentamaan terveyttä. Valmennukset vaativat rekisteröitymisen tunnistautumalla.

Diabetesliiton Hyvinvoinnin polut tarjoavat työkaluja elintapamuutoksen tueksi.

Terveyskylän motivaatiovaaka tukee motivaatiota. Se auttaa painonhallintaan ja laihduttamiseen liittyvien ajatusten, tunteiden ja uskomusten käsittelyssä.

Aivoterveys
Liikkuminen
Ravitsemus
Riippuvuudet
Uni

Uni

Elintapamuutosten ja koko hyvinvoinnin ylläpitämistä tukee hyvä uni. Myös palautuminen on tärkeää. Tutustu palautumiseen tarkemmin Työterveyslaitoksen sivustolla.

Pidä päivittäin lepohetkiä niin mielellesi kuin fysiikallesi. Jos käyt töissä, pidä päivän mittaan minitaukoja.

Terveyskylästä löydät tietoa unesta ja univajeesta sekä unenhuoltovinkkejä.

Omaolon univalmennus auttaa sinua parantamaan unesi laatua ja määrää.

Mielenterveystalon unettomuuden omahoito-ohjelma antaa tietoa unesta ja unettomuudesta.

Miten hyvin tämän kohdan antama tieto auttoi sinua?
  • Erittäin hyvin 
  • Melko hyvin 
  • Melko huonosti 
  • Erittäin huonosti