Lapsi toimijana
Jokainen on oma yksilönsä syntymästään lähtien. Lapsi kasvaa ja kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Tutustu lapsen kehitysvaiheisiin tarkemmin Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivuilla.
Kaikki lapset tarvitsevat ympäristönsä ja aikuisten tukea, jotta heidän toimintansa ja osallistumisensa arjessa olisi mahdollista. Tästä esimerkkeinä ovat pukeutuminen ja ruokailu, joihin liittyvä avun tarve muuttuu ja vähenee lapsen kasvun ja kehityksen myötä. Toiset tarvitsevat tukea enemmän ja/tai pidempään kuin toiset. Lapsi tarvitsee aina aikuisen tukea kehittyäkseen.
Lapsella tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä liittyviin asioihin sekä tulla ymmärretyksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Aikuinen turvaa ja mahdollistaa lapsen osallisuuden. Osallisuudella tarkoitetaan sitä, että lapsi on omista lähtökohdistaan käsin osa ryhmää ja yhteisöä sekä siinä tapahtuvaa vuorovaikutusta.
Lisää tietoa lapsen osallisuudesta löydät Kohti lapsen näköistä osallisuutta -julkaisusta.